tiistai 11. maaliskuuta 2014

Luomuehkäisy synnytyksen jälkeen


Varaudu siihen, että ensimmäinen kysymys synnytyksen jälkeisessä lääkärintarkastuksessa on, haluaisitko kierukan. Ainakin Helsingissä synnyttäneille naisille sitä tarjotaan rutiininomaisesti, ensimmäinen vieläpä ilmaiseksi. Eipä kannata yleensä ottaa luonnonmukaista ehkäisyä edes esille, lääkärit kun eivät laske sitä ehkäisyksi. Minullekin heti teroitettiin, että imettäminen ei sitten ole ehkäisykeino. On tähän kyllä ihan aihettakin, sillä aborttitilastoissa yhtenä piikkinä ovat naiset, jotka ovat juuri synnyttäneet lapsen.

Vaikka lääkärit eivät tästä juuri puhu, on hedelmällisyyttä synnyttämisen jälkeen tutkittu paljon, ja itse asiassa nimenomaan imettäminen on ehkäisykeino tietyin ehdoin.

Lactational Amenorrehea Method (LAM): "Pidä kuukautiset pois imettämällä"-metodi

LAM-ehkäisyä voi käyttää, jos täyttää kolme ehtoa:
  • kuukautiset eivät ole palanneet
  • täysimetät lasta
  • vauva on alle 6 kuukautta vanha
Jos täytät yllä olevat ehdot, on todennäköisyys tulla raskaaksi suojaamattomasta seksistä alle 2% eli merkittävästi parempi kuin kondomin kanssa tai esim. Nuvaring-ehkäisyrengasta käyttämällä. Prosenttiluku lasketaan siis niin, että jos sata naista käyttää menetelmää vuoden, heistä kaksi tulisi tänä aikana raskaaksi. Luonnollisen ehkäisyn tehokkuus on 1,5% joten LAM on suunnilleen yhtä tehokas, eli siis erittäin tehokas.

Täysimetys LAM-menetelmässä tarkoittaa, että vauva ei saa mitään muuta ruokaa kuin rintamaitoa ja että ruokintojen väli on päivällä korkeintaan 4 tuntia ja öisin 6 tuntia. Moni lähde sanoo, ettei tuttiakaan saisi käyttää. Uusimmat tutkimustulokset Georgetownin yliopistosta Yhdysvalloista ovat kuitenkin antaneet osviittaa, että jopa 15% ruokinnasta voi korvata muulla ruoalla vähentämättä ehkäisytehoa (esim. satunnainen pumppaaminen). Suosittelisin kuitenkin pitäytymään niin lähellä täysimetystä kuin mahdollista, jos tätä menetelmää haluaa käyttää ja jos uutta vauvaa ei heti halua.

Oma lukunsa ovat kuitenkin ne naiset, joiden kuukautiset saattavat alkaa jopa pari viikkoa synnytysten jälkeen, käytännössä heti kun edellinen vauva on syntynyt. Vaikka näitä super-ovuloijia on meistä vain häviävän pieni prosentti, kannattaa ehkäpä kysäistä omalta äidiltä, isoäidiltä ja vanhemmilta sisaruksilta, josko heidän hedelmällisyytensä palasi heti synnytyksen jälkeen todella nopeasti. 

Luonnollinen ehkäisy LAMin jälkeen / jos LAMia ei käytä

Kuuden kuukauden LAMin jälkeen edessä on paluu "tavalliseen" luonnolliseen ehkäisyyn - tai jos et imetä, jo hieman aikaisemmin. Luonnollinen ehkäisy synnytyksen jälkeen vaatii hieman erityisvalmisteluita, sillä et koskaan voi tietää, milloin hedelmällisyys palaa. Joillakin kuukautiset tulevat takaisin heti kuuden kuukauden rajapyykin jälkeen, ja joillakin toisilla vain yksi satunnainen imetyskerta päivässä pitää ovulaation poissa. Etukäteen ei voi tietää, kumpaan kastiin kuuluu. Myös jos saat useamman lapsen, ei ole mitään takeita että hedelmällisyys palaisi samaan aikaan kuin ensimmäisen lapsen jälkeen.  Tämä on tietysti mahdollista, mutta siihen ei voi luottaa. 

Luonnollinen ehkäisy aloitetaan vähintään kahden viikon tarkkailujaksolla. Tarkkailujakson aikana tarkkaillaan valkovuotoa joka päivä. Olisi hyvä aika jos tänä aikana ei harrastaisi seksiä, jotta valkovuotoa ei vahingossa tunnistaisi väärin. 

Mikäli valkovuotoa ei ole, tai se on alkuvaiheen tahmaista valkovuotoa, näyttää hyvältä: et ole hedelmällinen. Katso tästä postauksesta tarkemmat kuvaukset valkovuodon tunnistamiseksi.

Jos valkovuotoa ei ole tai se on joka päivä samanlaista tahmeaa sticky-tyyppistä valkovuotoa, voit harrastaa suojaamatonta seksiä jokaisen tällaisen päivän iltana.
Jos valkovuoto muuttuu vetisemmäksi/voidemaiseksi, voi keho valmistautua ovulaatioon. Tarkkaile valkovuotoa. Kun valkovuoto palaa takaisin tahmeaksi/sitä ei ole, kolmannen tahmean päivän iltana voit taas palata suojaamattomaan seksiin.

Esimerkki:
Kahden viikon tarkkailujakso: joka päivänä sticky-tyyppistä valkovuotoa
maanantai: sticky-tyyppistä. Illalla saa harrastaa.
tiistai: sticky-tyyppistä. Illalla saa harrastaa
keskiviikko: ihovoidetyyppistä, kermaista. Kondomi käyttöön!
torstai: sticky-tyyppistä. Kondomi käytössä, tämä on päivä yksi.
perjantai: ihovoidetyyppistä, kermaista. Kondomi käytössä ja laskenta nollautuu
lauantai: sticky-tyyppistä. Kondomi käytössä, uusi päivä yksi.
sunnuntai: ei lainkaan. Kondomi käytössä, päivä kaksi.
maanantai: ei lainkaan valkovuotoa. Kondomi päivällä, kolmannen päivän illasta eteenpäin ei hedelmällinen eli kondomi pois.
jne. 

Menetelmä vaatii siis hieman laskeskelua ja kirjaamista, mutta oikein toteutettuna pienellä vaivalla voit harrastaa turvallisesti suojaamatonta seksiä. Menetelmän kanssa pitää kuitenkin olla herkkänä, sillä kun keho yrittää palata ovuloimaan kuukausittain, voi valkovuoto useaan otteeseen muuttua hedelmälliseksi vaikkei ovulaatio olisi vielä onnistunutkaan - keho ikään kuin yrittää kerätä tarpeeksi vauhtia ovulaation aikaansaamiseksi, mutta ei välttämättä onnistu heti aluksi. Mutta koska et ikinä voi tietää milloin ovulaatio tapahtuu, tulee tarkkailussa olla erittäin tarkkana. Jos valkovuotoa on vaikea tulkita, on usein parasta tulkita se varmuuden vuoksi hedelmälliseksi.

Erityisen varovainen menetelmä. Jos et missään tilanteessa halua tulla uudelleen raskaaksi, voi menetelmää mukauttaa vielä hieman konservatiivisemmaksi. Tässä versiossa heti jos valkovuoto muuttuu, pitää tulkita keho hedelmälliseksi. Eli jos kaksi viikkoa ei ole ollut valkovuotoa lainkaan ja siitä tulee tahmea päivän ajaksi, pitää keho tulkita hedelmälliseksi, sama toisinpäin.

Jos olet erityisen innokas kehosi merkkien tulkitsia, ja jos huomaat erityisen hedelmällistä valkovuotoa (munanvalkuaistyyppistä), kannattaa kaivaa kuumemittari naftaliinista ja tarkkailla, nouseeko lämpötila todentamaan ovulaation tapahtumista. Lämpötilojen ottaminen on tietysti hyvä aloittaa edes pari päivää aikaisemmin että saat vertailukohtaa lämpötilan muutoksen huomaamiseen, muuten voi olla että ovulaatiota on vaikea tunnistaa.

Toivottavasti saatte tästä uskallusta sivuuttaa kierukkatarjoukset ja palata luonnolliseen ehkäisyyn myös heti synnytyksen jälkeen! 

2 kommenttia:

  1. Kiitos tästä postauksesta! Minulla on 8kk ikäinen vauva ja imetän häntä kiinteän ruuan ohessa jokavälissä. Menkat eivät ole alkaneet. Emme käytä ehkäisyä, joten koitan tutkia valkovuotoa. Se tuntuu aika hankalalta, kun imetys muutenkin ns.kuivattas paikat. :)

    VastaaPoista
  2. Hei. Pakko kommentoida tänne, vaikka nyt tämän blogi päivityksen alle suuri kiitos tästä blogista 😇 Täällä niin hurjasti hyvää infoa, että ihana kun et ole poistanut tätä, vaikka tämä ei olekaan aktiivinen.
    Itse olen kärsinyt vuosia lapsettomuudesta, jonka myötä etsinyt vaikka mitä tietoa ja infoa kuukautiskierrosta yms. Ja usein olen pakannut valkovuoto päivityksen pariin tarkastelemaan; miten ne nyt menikään? 😁 Enään emme ole lapsettomia, mutta pieni ajatus on josko vielä toisen saisimme 🤞🏻🥰 mutta hoitoihin ei enään viitsi lähteä kun oli niin rankkaa, vaikka palkinto olikin paras. Spontaani raskauskaan ei ole täysin pois suljettu, joten siksi täällä taas pyörin. Ja luonnollisella ehkäisy menetelmällä meinataan mennä jatkossakin. Kiitos, kiitos, kiitos.

    VastaaPoista