torstai 3. marraskuuta 2011

Osta tämä kirja

Viime maanantaina posti kuljetti minulle pitkään harkitun ostoksen, Toni Weschlerin Taking Charge of Your Fertility -oppaan. Kirja on ilmestymässä pian myös suomeksi nimellä Hedelmällisyys - Opas luonnolliseen ehkäisyyn, raskaaksituloon ja lisääntymisterveyteen.

Kun lueskelin Internetistä tietoa luonnolliseen ehkäisyyn liittyen, Tonin nimi tuli aina keskustelupalstoilla esiin. Hänen kirjoittamaansa opasta pidettiin parhaimpana opas- ja ohjekirjana menetelmään.

Nyt kirjan nähtyäni harmittelen, etten aiemmin käyttänyt 16 euroa sen hankkimiseksi. Tämä todellinen nivaska on sekä helppolukuinen, selkeästi kirjoitettu, että erittäin kattava. Kaiken lisäksi Toni on aloittanut 80-luvun puolivälissä luonnollisen ehkäisyn koulutusseminaarit, eli mimmin kokemus rauhoittaa pahimmankin epäilijän. Ja kun luonnolliselle ehkäisylle ei ole enää tarvetta, toimii kirja myös hyvänä oppaana raskauden yrittämisessä.

Itselleni parasta antia olivat Fertility Awareness Methodin eli luonnollisen ehkäisyn FAM-menetelmän neljä sääntöä, joita noudattamalla menetelmä on tieteellisesti pätevä keino ehkäistä raskauksia. Tässä ne tulevat!



Neljä FAM-sääntöä
  1. Ensimmäiset viisi päivää -sääntö. Ensimmäisenä viitenä päivänä et voi tulla raskaaksi, jos lämpötilamuutos tapahtui selvästi 12-16 päivää aikaisemmin.
  2. Kuivan päivän sääntö. Ennen ovulaatiota, et voi tulla raskaaksi kuivan (=ei valkovuotoa) päivän iltana.
  3. Lämpötilan siirtymä -sääntö. Et voi tulla raskaaksi siitä illasta lähtien, jolloin aamulämpö on ollut merkittävästi korkeampi kolmatta päivää.
  4. Huippupäiväsääntö. Huippupäivä lasketaan märän tuntuisesta valkovuodosta. Tämän huippupäivän jälkeisen neljännen päivän illasta lähtien et voi enää tulla raskaaksi.
Luonnollisesti suosittelen tutustumaan yksityiskohtaisiin ohjeisiin mm. kuivan päivän määrittelemiseksi ja huippupäivän löytämiseksi Tonin erinomaisesta oppaasta!

1 kommentti:

  1. Tuosta sääntö num. 2. Mitä tuolla "et voi tulla raskaaksi kuivan päivän iltana" -kohdalla tarkoitetaan? Tarkoitetaanko sillä kiertopäiviä 6-8, jolloin ei pitäisi tulla juuri lainkaan vuotoa?

    VastaaPoista